MetsänPK

FV Rautainen MetsänPK

Rautainen MetsänPK on erityisesti turvemaiden metsien lannoitukseen suunniteltu tuote. Tuotteen suunnittelussa paino on ollut löytää lannoitusvaikutuksiltaan tehokas, mutta kustannuksiltaan edullinen tuote turvemaiden helikopterilevityksiin, sekä metsänomistajien omatoimisiin levityksiin. Hyvillä kohteilla fosfori- ja kaliumlannoitus lisää puuston kasvua 2-4 kuutiota hehtaarille yli 20 vuoden ajan, joka tuottaa investoinnille jopa 10 prosentin sijoitetun pääoman tuoton. 

Käyttökohteet ovat samoja kuin tuhkalannoitteilla, koostuen pääosin paksuturpeisista ojitetuista turvemaiden metsistä ja entisistä turvetuotantoalueista. Tuotteen fosfori on hidasliukoisessa muodossa ja tuote sisältää rautaa fosforin huuhtoutumisen estämiseksi. Tuotteen boori ja kalium ovat nopealiukoisia.

Turvemaiden ravinnetilanne:

Ojitetuissa suometsissä ravinnepuutoksia esiintyy enemmän kuin kankailla. Ojituksella ja ojituksen jälkeisellä lannoituksella aikaansaatu puuston parantunut kasvu on tyrehtynyt tai tyrehtyy myöhemmin ravinteiden niukkuuteen. Valtaosa turvemaiden metsistä kärsii jonkinasteisesta ravinnevajeesta. Suometsät tuottavat hyvin vain, jos niiden ravinnetila on kunnossa. Turvemailla kasvua rajoittavina ravinteina ovat ensisijaisesti fosfori ja kalium sekä hivenravinteet, erityisesti boori. Karuimmilla soilla, joissa turpeen typpipitoisuus on alhainen (alle 1,5 %) tarvitaan myös typpilannoitusta kasvun lisäämiseksi.

Vanhan RautaPK-lannoitteen (sis. 40 kg/ha fosforia ja 70 kg/ha kaliumia) vaikutus turvemaan männyssä

Image

Tuotetiedot

Tuotetta käytetään turvemaiden ravinnehäiriöiden korjaamiseen metsätaloudessa. Suositeltava käyttömäärä metsälannoituksessa on 650–800 kg/ha.

Fosfori: 5,5%

Kalium: 16%

Boori: 0,2% 

Kalsium: 1,4%

Rauta: 3%

Magnesium: 2,5 %

Säkkikoot: 1000 kg suursäkki, 25 kg pikkusäkki

Tuote sisältää lisättyä booria (B), hehtaarikohtainen levitysmäärä metsässä olla enintään 2,5 kg booria hehtaarille. Todetussa boorin puutoksessa levitysmäärä on enintään 4,0 kg booria hehtaarille.

Tuotetta levitettäessä vesistöjen, pienvesien ja luontokohteiden reunoille on jätettävä kohteella noudatettavan metsäsertifikaatin mukainen käsittelemätön suojavyöhyke. Lannoitteen, johon on lisätty booria, levittäminen pohjavesialueilla ja suojelualueilla on kielletty. 

Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää. Levittäminen 1 luokan pohjavesialueella ja suojelualueilla on kiellettyä.

Image
Image
Image
Image
Image
Image

© ForestVital. Kaikki oikeudet pidätetään.